Lentävä Lehmä Filmsin tarina alkoi syksyllä 2003 elokuvista kiinnostuneiden nuorten keskuudessa, kun sen ensimmäinen tuotanto S. Holmes ja TRI W valmistui pitkällisen prosessin jälkeen. Elokuvan tekijät eivät kuitenkaan pitkittyneestä prossessista lannistuneet, vaan päättivät lähteä jatkamaan harrastustaan uusien projektien parissa Lentävä Lehmä Films – nimen alla. Seuraava elokuva Illoin valmistui vuonna 2004, jolloin LLF alkoi tehdä myös muita audiovisuaalisia teoksia, kuten keikka- ja tapahtumataltiointeja.
Vuonna 2007 Lentävä Lehmä filmsin jäsenet päättivät tehdä asiasta virallista ja yhdistys rekisteröitiin seuraavana vuonna Patentti- ja rekisterihallituksessa. Vuosien 2008 ja 2009 aikana LLF siirtyi yhdistyksenomaisempaan toimintaan hallinnon puolella ja sen virallisen jäsenmäärän kasvaessa alettiin järjestää jäsentapaamisia ja elokuvanteon ulkopuolista toimintaa. Samoihin aikoihin alkoi LLF:n menestyksekäs taival Uneton48 kilpailussa, kun yhdistys osallistui ensi kerran kilpailuun elokuvallaan Viehätä ja valloita. Vuonna 2009 alettiin myös järjestää käsikirjoituspiiriä, jonka lopputuloksen oli työnimellä Vieras kuvattu scifi tarina, joka myöhemmin alkoi kantaa nimeä Place to Stay.
2012 alkoivat jäsenet kaivata toisiaan yhä useammin ja päätettiin alkaa järjestää kuukausittaista tapaamista jokaisen kuun seitsemäs päivä kello seitsemän, näin siis syntyi Seitsemäntenä Seitsemältä -tapaamiset, joissa jäsenet tapaavat erilaisten harrasteiden kuten elokuvailtojen merkeissä. Loistokas taival Uneton48 kilpailussa jatkui myös vuonna 2012 kun LLF nappasi ehdokkuuden parhaasta naisnäyttelijästä ja vei voiton parhaasta kuvauksesta. Vuosien 2012 ja 2013 aikana LLF pääsi myös median silmään, esiintymällä muunmuassa elokuvalehti Episodin sivuilla, Helsingin Sanomissa ja sosiaalisissa medioissa.