llf

Matti Kuortin palaute

Minun elokuvani 2008

(Seuraavassa olen säilyttänyt alkuperäisen palautteeni ja taltioinut Minun elokuvani-tapahtuman jälkeen laatimani lisäykset kursiivilla. Vain osoitukseksi siitä, kuinka hyvin tekijät ovat onnistuneet huijaamaan paatunuttakin katsojaa.)

Elämän perusasioiden lähelle tullaan tässä elokuvassa.

Tilanne on se, että tytön ja pojan suhde on hajoamassa. Poika on itsemurhaa tekemässä, hyppäämällä sillalta jäiseen jokeen. Tyttö suostuttelee kaikin tavoin poikaa luopumaan aikeistaan, sanoo jopa itse tulevansa perässä, jos poika hyppää. Lopulta poika päättää pysyä hengissä.
En noteerannut tytön repliikkiä “mitähän isäkin sanoo” tms. Veli-sisar-suhde siis ilmiselvästi on kyseessä.

SILLASSA on sitä suurta yksinkertaisuutta, jota minä useasti kaipaan aikana, jota audiovisuaalisen ilmaisun tasolla hallitsee kaikenlainen kameran kieputtelu ja mtv-tyyppinen max 10 frames/kuva-leikkaus. Tarinakin on juuri sen kahden minuutin mittainen, joka on elokuvan kesto.

Näyttelijät ovat erinomaisia, ja heitä on myös erinomaisesti ohjattu. Tytön hysterian aste ei lyö yli, pojan järkähtämättömyys on pelottavalla tasolla. Elokuvaa katsoessa alkaa muutenkin oikeasti pelottaa: miten joku voi pysyä seisomassa tuollaisella kaiteella? Suojaverkkoihin tuskin oli varaa…
Tämä stand in-nukkeviritys on toteutettu erittäin taitavasti. En huomannut mitään, kuten edellisestä voi lukea.

Äänikokonaisuudesta pidän myös kovasti. Tilanteen ollessa “päällä” kuulemme dialogin ohella vain tuulen huminaa. Ratkaisun hetken koittaessa tilalle tulee täysi hiljaisuus. Pojan tehtyä päätöksensä edellistä lempeämpi luontoatmosfääri nousee pintaan ja talitintti alkaa visertää. Lintutehostetta joku kyynikko saattaa kritisoida kliseeksi, mutta so what! Romantikko minussa toteaa: kliseet ovat hyviä, ei niistä muutoin kliseitä olisi tullutkaan.

SILTA on pieni mutta suuri elokuva.