llf

Ohjaaja ei myönnä, että harmittaa

Pieni kuolema - ohjaajan sana

Taideteollisen korkeakoulun (TaiKin) ohjaajalinjalle hakijoita on vuosittain monikymmenkertaisesti sisälle päässeihin verrattuna. Jos mukaan laskettaisiin kaikki ne, joilla oli enemmän tai vähemmän hyvä tarkoitus tehdä ennakkotehtävät, mutta joilta aika loppui kesken, suhdeluku muuttuisi entistä luotaantyöntävämmäksi.
Totta kai, kun nyt kerran kaikki tehtävät oli suunnitellut valmiiksi ja osan tehnytkin, olisi ollut ihan kiinnostavaa nähdä, millä lailla TaiKin professoreiden aivoitukset pakettini kohdalla olisivat juosseet.
Toisaalta alun perin olin ajatellut pyrkiä useammallekin linjalle TaiKissa ja lopullisen valinnan siitä, minne pyrin tein lukiessani ennakkotehtävät läpi. Ohjaajalinjalla näytti mielenkiintoiselta. En siis voi väittää, että päätös linjasta olisi ollut seurausta kovinkaan vakaasta harkinnasta.
Olin ja olen edelleenkin ajatellut, että voisi olla fiksumpaa hankkia jokin oikea työ, jossa tulonsaanti on hieman ohjaajan ammattia varmempi; työ, jota ei tarvitse viedä mukanaan kotiin tai työ jota kyllä tekee, mutta josta ei tule elämän ainoa sisältö.
Halutessaan elokuvien heijastuksia maailmankuvasta ja yhteyksiä filosofioihin voi hakea vieläkin kauempaa, mutta voi myös nähdä, että tämän elokuvan teossa jäsentyy samalla kaikki se, minkä takia ei harmita, että jäi hakematta. Kun elokuvia tekee harrastuksekseen, voi aina neuvotella ja sovitella aikataulut sellaisiksi, että tarvittavat asiat saa niissä tehtyä. Samoin kukaan ei tule sanomaan, tai puolestamme päättämään, mistä elokuvia pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Niillä, jotka tekevät elokuvia ammatikseen, näitä vapauksia ei (ainakaan ymmärtääkseni) aina ole.
Elokuva jäi valmistumatta määräaikaan mennessä siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli määräajan umpeutuessa vielä kesken. Ennalta määrätystä aiheesta ei ennalta määrätyssä ajassa syntynyt valmista (määrätyn pituista) elokuvaa.
Luulen, että elokuvia on hauskempi tehdä itse asetettujen tavoitteiden ja vaatimusten pohjalta ja ilman militaristista hierarkiaa. Aloittaa tekeminen silloin, kun tuntuu, että tekijät ovat toipuneet edellisestä projektista ja käsikirjoitus on ehtinyt kypsyä kyllin pitkän aikaa. Uskon vakaasti myös, että tämä tekemisen vapaus ja riemu näkyy jäljessä, vaikka kyseessä olisi synkempikin leffa.

Näistä kappaleista ei ole syytä saada sellaista kuvaa, että olisin luullut pääseväni TaiKkiin.

Kari Paasonen
elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja