llf

Road-movie ilman autoa

Kivellä - Ohjaajan sana

Haluaisin väittää Kiveä road-movieksi ilman autoa. Koska olen aikuinen ihminen ja itsevaltias, mitä tulee kirjoitelmani otsikoimiseen, pääsen myös toteuttamaan haluni. Argumentteja voidaan esittää sekä tällaisen otsikoinnin puolesta, että sitä vastaan.

Yksinkertaisimman määritelmän mukaan road-movie on elokuva, jossa päähenkilö tai päähenkilöt ovat matkalla paikasta toiseen. Matkan aikana sankari(t) kohtaa(vat) erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä. Elokuva jakaantuu toisistaan enemmän tai vähemmän erillisiin episodeihin. Kaikkia näitä tapahtumia ja episodeja yhdistää (mahdollisesti ainoastaan) tämä tietty matka, jonka aikana matkanneet oppivat jotain myös omasta itsestään. Elokuvalehti Episodi toteaa, että "road-movie saa katsojassa aikaan usein vapauden kaipuuta."
Esimerkiksi lajityypistä otetaan usein Dennis Hopperin Easy Rider vuodelta 1969, jota jotkut pitävät myös koko lajityypin kantaisänä. Elokuvassa kaksi miestä ajaa moottoripyörillä yhdysvaltain rannikolta rannikolle pysähtyen muun muassa hippiyhdyskunnassa, bordellissa ja muissa. Muita road-movieja ovat vaikkapa suomalainen Menolippu Mombasaan tai yhdysvaltalais-ranskalais-iso-britannialainen The Straight Story, jossa 73-vuotias mies ajaa ruohonleikkurilla läpi yhdysvaltain osavaltioiden.
Road-movie ei siis jäsenny (välttämättä) kuten "perinteinen elokuva", jota kantaa eteenpäin ristiriidan kärjistyminen, joko ihmisen sisäinen, kuten Aku Louhimiehen Levottomissa (Tiina rakastaa Aria, mutta Ari ei saa selvää tunteistaan), tai ihmisten välisen, kuten Taru Sormusten Herran tarinassa (päähenkilöt haluavat tuhota sormuksen, mutta vastapuoli näkee tarkoituksen mukaisen käytön poisheittämistä fiksummaksi).

Road-movie tyylille uskollisimmissa elokuvissa matkaa taitetaan jollain amerikanraudalla, vaikkapa Chevroletilla. Näin ei kuitenkaan ole Kivessä. Enkä oikeastaan ajattele Jarkon toistuvaa pyöräilemistäkään lajityypin "edellyttämänä" matkan tekemisenä. Kiven matkan muodostaa Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen lukeminen. Lukemisen edistymistä voi seurata kuten matkamittarissa tai opastekylteissä vaihtuvia numeroita. Matkalle lähtö päätetään jo elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa ja sille lähdetään heti elokuvan varsinaisesti alettua. Näin ollen on oikeastaan ilmeistä (ainakin käsikirjoittajalle on), että elokuva myös tulee päättymään siihen kun ollaan perillä, kun Seitsemän veljestä on opeteltu ja ladeltu ulkoa. Sen jälkeen sidotaan vielä auki jääneitä lankoja, ja vihjataan, mihin sankareiden elämä seuraavaksi vie.

Varsinaiset tapahtumat sijoittuvat loppujen lopuksi itse autolla ajamisen tai Seitsemän veljeksen lukemisen ulkopuolelle. Hahmot palaavat aina uudestaan pelaamaan mölkky-peliään ja tekemään vetojen tuloksina kaikkea muuta - täysin itse tarinaan liittymätöntä.
Eteenpäin vievää ristiriitaa elokuvassa ei ole. Ristiriidan voi nähdä lähes idyllinomaisen onnellisen kesän ja vääjäämättä lähestyvän syksyn välillä, mutta koska tätä ristiriitaa ei kuitenkaan kummemmin kehitetä, sen pitäminen 40 minuuttia kestävän elokuvan kantavana jännitteenä ei mielestäni ole perusteltua.

Matkan päättyessä elokuvan lopussa rautatieasemalle jonkinlaista kasvamista on kai tapahtunut. Ainakin alussa esitelty ihmetys siitä, minne sitä syksyksi päätyy, on saanut vastauksen.
Lopuksi on vielä syytä palata maanpinnalle sikäli, että lienee turhaa rastittaa elokuvan sen festivaali-ilmoittautumisissa tai muissa olevan road-movie. Siitä kuitenkin puuttuu fyysinen liikkuminen pisteestä a pisteeseen b. Ja se auto.

Kari Paasonen,
elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja